tiistai 26. elokuuta 2014

Rokki 2014




Tämän vuoden rokkiin oli tehtävä Rokkikukko. Tämä idea pyöri päässä enkä päässyt siitä irti, pari päivää piti suunnitelmaa pyöritellä, että sain tästä haluamani. Jää aina epämääräinen olo eikä pääse eteenpäin, jos tuntuu, että printti ei jotenkin toimi. Tosiaan olisi hyvä aloittaa työt ajoissa..luova työ vie oman aikansa ilman että tekee mitään konkreettista!



Rokkikukkoa tehdessä päätin tehdä tytöille oman Rokkichiksin. Tämä valmistui nopeasti. Oma paita on taas hieman eri mallia.



Loistavan valkoista.



Vahvistusjoukot rokin ulkopuolella!



Viilenevään iltaan college päälle.



Kangaskasseja kerkesin tällä kertaa tehdä enemmän. 













Rokki 2013




Ilosaarirock on perinteisesti yksi kesän huipuista! Viime kesänä suunnittelin oman virallisen rokkipaidan rokkitontun. Yleisön pyynnöstä lisäsin mukaan heavytontun.




Ryhmäkuvassa spesiaalit rokkitontut, joista toisella paidassa volvo-merkki ja toisella perus musta t-paita. Heavytonttu on painettu hopealla mustalle. Hiippahatut eivät olleet minun keksintöni, mutta saivat kovasti huomiota..



Itse edustin rokkitonttu-kassissa.





Tässä välissä kuva omasta paidasta.



Ja lopuksi hieman parempi kuva Villi itä lippiksestä. Future Stage oli Weekend festareilla; rokki vaihtui danceen..

Mihin keväällä jäätiin




Tästä paperikaaviosta julkaisin alkukesästä kuvan Arestin facebook-sivulla. Nyt näätte lopputuloksen!



Painetut etukappaleet..



Lähikuva edestä..



Valmis college-paita edestä..



..ja takaa.



Mallia oli muutettava melko paljon ompelun aikana. Ensin tarkoituksena oli tehdä takki, mutta malli ei ollut hyvä vaan paita näytti liian isolta päällä. Muutoksesta tuli etusauma ja iso v-kaula-aukko joka meinaa valahtaa olkapäiltä alas. Jos tästä opin jotakin, se luultavasti unohtuu ensi kertaan mennessä..parasta on printti ja värit!







Undikset



Undikset painettuna pellavalle tableteiksi. Unohdin jo, että tein aiemmin onnistuneen vaaleanpunainen+oranssi värityksen kesämekkoon! Alan toistaa itseäni..

Hups




Taas on todistettu, että kesällä ei pysytä rutiineissa. Blogi ei päivity eikä kuntosalilla huvita käydä! Mutta nyt on alkanut uusi arki..kesäloman jälkeen vaihdoin työt opiskeluun! Olen jo pidempään halunnut opiskella graafista suunnittelua. Katsotaan mitä uutta se tuo mukanaan..